Paidan hurja muodonmuutos

Rakkaat lapsoset, seuraavassa pääsette todistamaan valkoisen paitapuseron uskomatonta muodonmuutosta... VALKOISEKSI PAITAPUSEROKSI. Ja kyllä, tuleva teksti tulee olemaan juuri niin mielikuvituksellinen kuin miltä se kuulostaakin.

Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, että ostin jokunen aika sitten kirpparilta miesten valkoisen kauluspaidan. Paita oli kokoa S, ja alkuperäinen aikomus oli käyttää paitaa ihan sellaisenaan. Sellanen kiva bf-lookki you know. No, näille meikäläisen "hartioille" miesten smallkin oli vähän turhan bf-mitoitettu laatikko.

Jos en vihaisi erilaisia trendihokemia, sanoisin että siitä se ajatus sitten lähti. Siitä ja tästä.

1. Ensin laitetaan se muokattava paita vaikkapa pöydälle nurinpäin. (Kikkailin kivasti kontrastin kanssa että valkonen paita erottuu paremmin. Muuten en olis siis kontrastilla kikkaillut.)

2. Sitten isketään siihen päälle paita, jonka malli on parempi. (Ja esim. naisille leikattu.)

3. Sitten vaan lyödään nuppineulat miesten paitaan naisten paidan sivusauman mukaisesti että saadaan miesten paidasta naisten paita.

 

4. Ommellaan neulojen mukaisesti paidalle uusi sivusauma. Kivaa lisähaastetta tuo, jos on onnistunut laittamaan vaiheessa 3. nuppineulat väärälle puolen paitaa.

 

5. Lopuksi joko leikataan ylimääräinen osa pois ja huolitellaan reunat tai hoidetaan huolittelu saumurilla, jolloin kone hoitaa ylimääräisen osan leikkaamisen siinä sivussa. Voitte arvata kumman tavan meikä valitsi. 

+ Päätin jälkeenpäin lisätä vielä muotolaskokset rintamukseen. Myös näihin kopioin mallin siitä samasta paidasta, josta otin kaavan sivusaumoille. 

Lopuksi vielä pari kuvaa paidasta in äksön.

Ja ei, pään rajaaminen ei johdu kameran apinasuodattimesta, itseinhosta tai taiteellisesta näkökannasta asioihin: meikäläiseltä nyt vaan sattuu puuttumaan tuo joka bloggaajan vakiovaruste, hovikuvaaja, joka räpsisi tyhjänpäiväisiä otoksia meikäläisen venkoiluista. Henk. koht. saan siis tyytyä kameran itselaukaisimeen ja erinäisiin tasoihin, joille kameran laskea mahtui pää kuvaan tai ei.

Eikä tuo paita tosiaan kovasti miksikään muuttunut, mutta kyllä se vaan paremmin istuu päällä parin pienen korjausompelueleen jälkeen.

Kotijuttuja

Kesä meni melkoisella tohinalla ohi, eikä siinä viipotuksessa mahdottomasti ehtinyt käsillä tehdä. Muutamia pikkujuttuja sain kuitenkin loppukesästä aikaan, ja tässä ajattelin nyt vilauttaa paria kivaa asiaa, jotka väsäsin kotiani (ja takamustani) ilostuttamaan.

Mää ompelin mun vanhoihin ja uskollisiin parveketuoleihin uudet päälliset. Tuolit ovat kulkeneet mukana ensimmäisestä omasta kodista asti (hmm, tosin vain yhdessä asunnossa tässä välissä on ollut parveke, jossa niitä hyödyntää...) ja oikeasti nuo ovat osa ihan kokonaista kalustoa; tuoleihin kuuluva pöytä tosin koki kohtalonsa jo sen ensimmäisen oman kotini tupareissa. Terveisiä vaan pojille.

Juu, niitä on oikein kaksin kappalein. Ennen-kuvaa en tajunnut ottaa, mutta ne vanhat kangasriekaleet olivat melko hirveässä kunnossa haalistuttuaan niin Euran kuin Turunkin asuntojen parvekkeilla sekä vanhempien takapihalla.

Näiden uusien päällisten sydänkangas on muinainen Ikea-löytö, pari vuotta sitten verhokankaaksi ostettu. Tykkään muuten tuosta kuvioinnista ihan älyttömästi, siitä tulee mieleen se Marimekon hieman samantyyppinen sydänkuosi. Yksi verhokappa kangaspalasta aikoinaan syntyi ja jämäpala jäi odottamaan aikaa parempaa. Parempi aika on sit nyte. Kaavat otin vanhoista päällisistä kopiomalla.

Ompelin myös keittiöön hieman persukselle pehmikettä. Pari istuintyynyä syntyi Ikean Irma-tyynyistä ja kirpparilta eurolla ostetusta paneeliverhosta. Ompelin sellaiset hyvin yksinkertaiset irtopäälliset, jotka ovat helppo sekä ujuttaa paikoilleen että ottaa pois jos vaikka kaipaa vaihtelua.

Otin myös hyvin taktisesti kuvan, jossa näkyvät sekä a) ompelemani tyynynpäälliset b) ompelemani parveketuolien päälliset c) joskus viime vuonna ompelemani pöytätabletit (Ikea-kangasta myös) d) My Little Pony -verho.

Koska My Little Pony -verhoa ei vaan voi kuvata liiaksi.

Blogitunnustus!

Heipparallaa, long time no see!

Tässä ollaan nyt suurten asioiden äärellä: meikäläinen on nimittäin saanut elämänsä ekan blogitunnustuksen.

Ihana Mimma (eli Mirm eli Minna, mulle Mimma!) heitti tunnustuksella ja vihjaili siinä sivussa että vähän on hiljaista ollut Hanskilla tämän blogin kanssa. Guilty as charged. Mutta lupaan nyt syksyn siivittämänä ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata näpertelyjeni dokumentoimisen (ja itse näpertelyn) pariin! Kiitti Minnalle tunnustuksesta ja potkusta persiille :)

Sitten siihen tunnustukseen liittyvään tehtävään: tunnustuksen saajan pitää kiittää tunnustuksen antajaa, antaa tunnustus 8 bloggaajalle ja kertoa 8 asiaa itsestään, joita ei ole aiemmin kertonut.

1. Olen innostuja. Innostun lapsekkalla riemulla melkein mistä tahansa. Valitettavasti tämä räiskyvä intoilu usein kostautuu niin käsitöissä kuin muillakin alueilla elämässä: olen toivottoman huono saattamaan kaikkia innostuksissani aloittamia projekteja loppuun.
2. Minulla on hyvin voimakkaita mielipiteitä enkä pelkää kertoa niitä ääneen. Mielipideautomaatti H:lta löytyy räätälöity kannanotto esimerkiksi modernista tanssista, lentopallosta, sisällöttömistä korkeakoulututkinnoista, tyhmistä ihmisistä ja oikeastaan mistä tahansa mistä on mahdollista muodostaa mielipide. Mitään pahaa en varsinaisesti kenellekään tahdo, kunhan puran ylitsepursuavaa verbaalista tarvettani.
3. Minulla oli suunniteltuna ja kuvattuna tätä blogia varten postaus kuvan painamisesta toppiin kangasväreillä. Painaminen onnistui mainiosti ja muistin ottaa kuvan jokaisesta työvaiheesta. Kaikki meni hyvin kunnes painokuvaa kiinnittäessäni sulatin topin kiinni silitysrautaan.
4. En voi sietää hiphop-, rap- tai mitälieäränbeepaskamusiikkia. Minun helvetissäni soisi päättymättömällä luupilla r'n'b, Rihanna ja kaikki se mielikuvitukseton nollataulumusiikki, jossa em. nollataulut ähkivät, puhuvat ja honottavat kone- ja bassorytmien päälle. Hrrrrrrrr.
5. Tykkään leipomisesta. Ruuanlaitosta taas en juurikaan välitä.
6. Olen toivottoman hajamielinen enkä tulisi toimeen ilman kalenteria: jos minulla ei olisi koottuna luentojen ajankohdat ja paikat, työvuorot sekä muut menot yksiin kansiin, unohtaisin olla paikalla kaikissa edellämainituissa.
7. Olen nykyään tosi mummoutunut: olen perjantai-iltana mieluummin töissä kuin juhlimassa ja lauantaisin jään ennemmin kotiin sohvalle katsomaan elokuvia ja syömään kuin lähden radalle juomaan itseni tainnoksiin. Tykkään myös mennä ajoissa nukkumaan, herätä suht aikaisin ja juoda aamukahvia kaksi tuntia. Käsityöharrastuksesta en edes lähde väittelemään.
8. Se että nykyään nautin kotoilusta (ehkä urpoin sana, öö, ikinä?) johtuu luultavasti melko suurilta osin siitä että ensimmäiset 20+ vuotta elämästäni nautin kaikesta muusta kuin kotona hengaamisesta ja kahvinjuonnista. Yksi asia vain johti toiseen, tuli pari muuttujaa ja käännekohtaa ja mitä näitä nyt on. Jokin aika sitten vaan tajusin että ei se päätön juokseminen ja juhliminen olekaan enää kivaa vaan oikeastaan arvokkaan ajan haaskausta.

Menipä syvälliseksi taas. Meikäläisellä on vähän taipumusta sellaseen.

Koska olen laiska pöljä en nyt jaksa laittaa tunnustusta eteenpäin. Nautin vaan itse saamastani huomiosta, hahhaa!

Maailman helpoin kukkahame

Seuraava teksti  pitää sisällään hyvin omaperäisen otsikon (ks. yllä) lisäksi hyvin seikkaperäiset ohjeet melkoisen idioottivarmasta tavasta tehdä kesähame (ks.alla).

1. Päätä haluta just sellanen tietynlainen kukkakuosinen hame, jota ei luonnollisesti ole olemassa muualla kuin mielikuvituksessasi. Henkkamaukasta puhumattakaan.

2. Totea, ettei kangaskaupoissakaan ole just sellasta oikeeta kukkakuosia.

3. Osta kirppikseltä melkein sellasta oikeeta kukkakuosia oleva mekko. Sellainen susiruma, jonka yläosa on smokkirypytetty ja joka saa jokaisen naisen näyttämään tiineeltä. Plussaa siitä, jos susiruman raskausmekon saa eurolla.

4. Leikkaa susiruman mekon smokkirypytysyläosa pois.

5. Kaiva äitisi laatikoista kuminauhaa ja leikkaa siitä vyötäröäsi vastaava pätkä.

6. Taita mekosta jääneen helmaosan yläreunaan em. kuminauhan mentävä kuja.

7. Ompele kuminauhakuja kiinni. Muista jättää pieni pätkä ompelematta että saat sen kuminauha paikalleen.

8. Ota muka-taiteellisia ompelukoneen paininjalkaan tarkennettuja kuvia blogiisi ompelutyön hidastamiseksi.

9.  Pujota kuminauha kujaan ja ompele kuminauhan päät yhteen.

10. Sovita vielä että klemmari on vyötäröstä hyvä.

11. Ompele kuminauhakuja umpeen.

12. Levitä valmis hame parvekkeen pöydälle ja ihaile työn tulosta.

13. Vedä kolttu päälle ja venkoile kameran itselaukaisijalle niin että naapurit varmasti pitävät idioottina.

Olè!

Pitsipaikka

Minulla on t-paita. Valkoinen Henumanun t-paita. Valkoisessa Henumanun t-paidassani alkoi ilmetä muutamia esteettisiä haittoja: vedenkestävän ripsivärin sävyttämät rinnukset, reikiä hihasaumassa... You name it.

Todettuani että em. riekaletta ei kehtaa edes kirppikselle kiikuttaa olin valinnan edessä: vaihtoehto a) heittää rätti, joka aikoinaan kustansi kirppiksellä jonkun kymmentä senttiä, menemään, tai vaihtoehto b) yrittää peittää tahrat ja reiät jollain. Kuulostaisi järkeenkäyvältä ja loogiselta valita ensimmäinen vaihtoehto, eikö totta? No siksi meikä varmaan päätyikin juuri päinvastaiseen. Heitin paidan siis sivuun odottamaan aikaa parempaa.

Jokin aika sitten pelastin kirppikseltä pitsiliinan. Sellaisen söpön, jonkun mummon tekemän pitsiliinan. Se maksoi 40 senttiä. Siis 40 senttiä sellaisesta kansanperinneasiasta jonka joku mummeli on sormet verillä itse virkannut! Mielestäni moinen huutava vääryys oli paikattava oitis ja nappasin moisen epäkohdan talteen pois halveksimasta suomalaista käsityötä. Arvostakaa kättenne töitä rakkaat mummot!

Mutta joo, eihän minulla mitään varsinaista käyttöä liinalle ollut. Mutta ku se oli söpö, käsintehty ja, muistinko jo kertoa, maksoi 40 senttiä?

Sekä liina että tarinan alussa mainittu t-paita saivat molemmat siis sijaiskodin pyykkikorista. Siellä ne sitten näin halailemassa toisiaan, ja meikkiksellä välähti! Siitä se ajatus sitten lähti jne.

Hohoo, ompelin pitsiliinan peittämään kriittiset alueet paidan rinnuksista ja saumasta! (Sekä liina että paita ovat todellisuudessa samaa sävyä ja puhtaan valkoiset, piti vaan vähän kikkailla uskomattomilla kuvanmuokkaustaidoillani että saan ne paremmin erottumaan kuvissa toisistaan.)

Ekaks mulla oli roskiin menossa oleva paita ja hyödytön pikku pöytäliina, nyt mulla on ihan hiton hieno pitsipaita. Me has a happee.

Hilja

Moi, pitkästä aikaa!

Melkoista hiljaiseloa on ollut meikäläisen kevät - näpertelyjen näkökulmasta. Niin koulu-, työ- kuin yksityiselämänkin kiireet vaativat veronsa loppukeväästä, eikä harrastuksille jäänyt paljoakaan aikaa kaikelta siltä lukemiselta, työhakemus ja -haastattelurumbalta saati muilta huolilta. Nysse on kuitenkin täällä, kesä nimittäin!

Tentit ovat ohi. Melkein. Työhaastattelut ovat ohi. Töitä en saanut. Mutta jälkimmäisestä seikasta johtuen kesä kuluu jälleen kerran tutussa tehdasmiljöössä ja vanhempien nurkissa, ja tämä taas harrastustoimintaa ei haittaa. Oi äidin saumuri, olemme yhtä koko kesän!

Yhden merkittävän käsityöhomman sain eilisiin lakitusjuhliin tehtyä. Pikkuveljen päähän lyötiin se tunnettu viisauden merkki joka valkolakkina tunnetaan, ja minä päätin jo talvella, että niihin kinkereihin tämä tyttö ompelee muuten koltun itse. Niin tosiaan tein, ja ihan pirun hienon mekon muuten ompelinkin.

En ole ennen tehnyt mitään näin "isoa" (työmäärä oli yllättävän vähäinen), ja työn lopputuloksen mahtavuus yllätti itseni täysin. Jumatsuikka mutta tuli hieno mekko! Ja koska muotimaailmassa on tapana nimetä mallistojensa osat, annoin minäkin mekolle nimen.

Saanko esitellä: Hilja. Se maitotyttö, tiäksää. Koska onhan tuo suloisuus kaikessa fiftarifiiliksessään vähän sellainen suomifilmiromanttinen.

Ohje on Moda-lehden numerosta 2/2008. Kukkakangas on Turun Jätti Rätin alennushyllystä, joka sanoi verhokankaat 3,60 euroa/metri, ja valkoinen vuorikangas on alunperin vanhempien vanha lakana. Kukkakangasta kului n. 2,5 metriä, lakananjämää vähän vähemmän.

Ja ette muuten usko miten paljon eilisissä juhlissa kuullut kehut lämmittivät pienen ihmisen sydäntä.

Synttärikoru

 

Jeppisjee ja heippishei! 

Oma syntymäpäiväni tosiaan oli kuluvan viikon tiistaina, ja armas isoveljeni ikääntyi puolestaan torstaina (ja knoppitietona vielä sekin että pikkuveljen synttärit oli keskiviikkona, beat that) niin oli siis tuplasti (triplasti) aihetta juhlaan. Isoveikka järjestikin em. torstaina pienimuotoiset synttärikemut ja pyysi kivasti pikkusiskoa mukaan juhlahumuun, eikä em. pikkusisko tietenkään voinut lähteä opettajaopiskelijoiden keskelle ilman jotain uutta kivaa juhlataminetta. Tein siinä torstaina sitten ponikaulakorun! Terveisin Hannele 23 vuotta.

Riipus on kutistemuovista leikattu (se on kyllä sitten vekkuli materiaali!) ja ketjut, lukot ym. materiaalit ovat askartelukauppojen antimia. Nyt palaan lukemaan kaunokirjallisuuden klassikkoja, jotka minun pitäisi pystyä tenttimään ensi viikon perjantaina. Ah.

Nobody likes you when you're twenty-threeeee

Hui että. Huomenna on syntymäpäiväni, täytän 23 vuotta.

Viikonloppu hävisi ilmeisesti samaan paikkaan kuin viime vuodetkin: elettyjen päivien arkistoon, huomaamatta ja hemmetin nopeesti. Ehdin minä viikonloppuna kuitenkin vähän toteuttaa itseäni ja levotonta näpertäjäsieluani.

Kotikotona oli yksi housupari odottanut iät ja ajat kaapin pohjalla sitä päivää kun joku ahkera vipeltäjä lyhentäisi niistä shortsit. Taisin ostaa ne varmaan jo viime kesänä joltain kirppisreissulta. Viime viikonloppuna kuitenkin koitti vihdoin se hartaasti odottamani päivä (kyllä, näin suurieleistä minun eloni on) kun äidin kenkkuileva saumuri saatiin huoltoreissulta kotiin. Wuu!

Minä, vaikka en suuri hifistelijä olekaan, en nimittäin suostu kajoamaan purkautuviin materiaaleihin pelkkä ompelukone aseenani.

Vaikka meikäläisen mielestä on ihan hemmetin tyhmää venkoilla kuvissa, jotka kameran itselaukaisin ottaa, saa housuista kuitenkin vähän paremman kuvan päällä kuin nyt esim. vaikka mytyssä lattialla. Että pieni pönötyskuva sitten, olkaatten hyvät.

Eli lahkeet saksilla poikki, reunojen huolittelu saumurin kanssa, puolentoista sentin päärme nurjalle puolelle ja ompelukoneen kanssa lahkeen ympäri että pysyvät päärmeet kiinni. Kivat pöksyt tuli, tykkään noista housuissa alunperinkin olleista prässeistä ja siitä että meikäläinenkin näyttää välillä vähän skarpimmalta.

P.S. Arvatkaapa hei onko päässä soinut koko päivän Blink 182:n ikivihreä "What's my age again"... My friends say I should act my age, what's my age again?

Se on hyvin joviaali ilmiö, ou!

Lähdetään nyt vaikka ihan siitä liikkeelle, että minulla on soinut päässä koko päivän Mikko Alatalon Maalaispoika oon. Tästä migreenisävytteisestä faktasta saadaan kiva aasinsilta siihen, että olin viikonlopun kotikotona vanhempien nurkissa. No joo, ei meikäläiset varsinaisesti mitään kunnan pahimpia maajusseja ole, mutta onhan se kotipaikka nyt siis ihan lande kun tähän kulttuurimetropoliin vertaa. (Välillä mä mietin että onkohan mun jutut kenenkään muun mielestä hauskoja. Siis kenenkään muun kuin itseni.)

No mutta, asiaan: sain siellä kotikonnuilla aikaiseksi oikein kaksin kappalein valmista esiteltävää. Ou.

Aloitetaan (vähän) suurempitöisestä hommelista: ällöttävän pastellilila läjä ja Novita Flipflop -vyöte, silvuplee!

Eli virkkailin itselleni keväthuivin.

Jostain syystä olen juuri nyt kovin tykästynyt väreihin, jotka itse niputan kauniisti yhteen sanalla "pastellioksennus". Pastelliseen violettiin sitten iskin silmäni ja päätin siinä kehittää olemattomia virkkaustaitojani ympyrähuivin merkeissä. Aikani pähkäilin parasta strategiaa huivin toteutukselle: en halunnut liian jäykkää lopputulosta. Kestikin jonkin aikaa kun projektin alkuvaiheessa mallailin erilaisia tekniikoita. Siinä aikani virkattua ja purettu edestakaisin päädyin yksikertaisesti virkkaamaan ympyrää kuviolla pylvässilmukka, ketjusilmukka, pylvässilmukka, jne. Ja helppuden maksimoimiseksi en siis tunkenut koukkua edellisen kerroksen silmukan vaan tuon ketjusilmukoidan ja pylväiden muodostaman reiän läpi. Got it?

Tykkään kovasti käyttää kierrätysmateriaaleja  (esim. -kankaita) askarteluissani, ja Flipflop-lanka saakin ison plussan siitä että huomasin osan langasta olevan kierrätysmuovipulloista tehtyä. Jännää, hämmentävää mutta hupaisaa! Tätä liilaa lankaa käytin kaksi kerää, virkkasin vaan niin kauan kuin lankaa riitti. Ja huivi oli tosiaan hyvin helppo tehdä eikä vienyt montaakaan iltaa, melkein voisin veikata että moisen huivin osaisi tehdä koulutettu apinakin.

Ja valmis huivi vielä, tekele menee siis kahteen kertaan kaulan ympäri. Hieman on meikäläisen olemuksessa havaittavissa sellaista on maanantai, aloin tylsän luennon jälkeen väsyneenä kuvailemaan naamaani, kai tää hymynpuolikas kelpaa -fiilistä, mutta eiköhän asia tule selväksi.

Sitten se toinen, pikaisempi aikaansaannos: ihan perus pussukka.

Minä käytän todella paljon kangaskasseja, ja koska niitä ei varsinaisesti ole säilytystaskuilla pilattu, tuppaavat tavarat kuljeksimaan kassin pohjalla miten sattuu ja sitten niitä saa aina etsiä kissojen ja koirien kanssa. Viikonloppuna ompelin pussukan erilaisille joka naisen survival kit -kamoille. Pussukassa kulkee siis mukana kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen huulirasvasta laastareiden kautta piilarikoteloon.

Ja ostin viikonloppuna Sinooperista tuollaista varsin hellyyttävää HOMEMADE-kangasnauhaa! Tein uuteen pussukkaani sitten hienon lapun siitä. Nauhasta ompelin kivasti.

Materiaaleina pussukassa olivat sydänkuvioinen kirppisverho, eräästä naamiaisasusta ylijäänyttä punaista puuvillaa sekä mummulta saatu vetoketju.

Sellaista uutta länsirintamalla tällä kertaa, adjö!

Korusia

Koska viime aikoina en ole saanut valmiiksi juuri mitään pienintäkään näpertelyntynkää, kuvailin tänään vanhoja tuotoksiani, tällä kertaa koruaskartelujen muodossa. Kun oli ikkunan takana niin nätti ilma ja luonnonvaloa ja mitä kaikkea

Tässä siis ne askartelemani korut, jotka a) löysin b) ovat ylipäätään itselläni (=joita en ole tyrkännyt Iidalle erilaisten muuten vaan -lahjojen muodossa)

Aloitetaan vaikkapa sormuksista; niitä olen saanut aikaan muutaman, kaikki ovat syntyneet lähinnä akuuttia tekemisen puuttetta kompensoimaan. Harmaa plektra on fanityttökamaa eli peräisin Paramore-keikan bäkkäriltä (kiitokset roudari D:lle pikku palveluksesta), ruskea plektra taas on tutumman rokkitähden eli pikkuveljeni taskusta tipahtanut. Muffinsi on ihan vaan hamahelmistä väsätty ja rusetti on alushousuista irrotettu, se kun näytti niissä jotenkin ylimääräiseltä hehee. Kaikki korut ovat samalla periaatteella tehtyjä, eli askartelukaupan sormuspohjaan vaan kuumaliimalla kiinni sitä mitä nyt sattuu tekemään mieli sormuspohjaan liimata.

Tässä alkaa jo ehkä pikkuhiljaa hahmottua että mistä meikätyttö mieluiten korunsa tekee. Parin vuoden takaisesta hevityttövaiheesta on jäljellä enää aika vähän, mutta se mitä on pysyy sitäkin lujemmin. Children of Bodomia (...) en enää pysty irvistämättä kuuntelemaan, mutta rock-henkiset asusteet ovat vieläkin niitä parhaita. Kaikki kaulakorujeni plektrat ovat musta-harmaata lukuunottamatta siltä em. pikkuveljeltä, ja tuo hylkiökin on ihan vaan ystävältä peräisin, ei siis fanityttökamaa täällä. Paitsi G2-fanityttöilyä, obviously.

Kaulakorujen kanssa jatketaan, vähän toisenlaisissa merkeissä tosin. Nintendo-sieni oli ennen kännykkäkoru - totta munassa piti laittaa euro Prisman aulasta löytyneeseen Super Mario -säläkoneeseen. SIIS SUPER MARIO, HOW COOL IS THAT? Jätskikoru taas on avaimenperästä muokattu, ja poni on omista kätköistä löydetty. Raaskin tehdä armaasta poniaarteesta korun, koska tuolla nimenomaisella otuksella näytti olevan identtinen kaksonenkin varastoissani.

Ja ainoa rannekorutekeleeni jonka äkkiseltään keksin! Niitä ei kaiketi ole tullut tehtailua samaa tahtia kuin kaulakoruja, hmm. No, anywho: koru on kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen musta muovirinkulamöhkökoru jonka päälle on ommeltu mummulan kaapista kähvellettyä sydänkangasta. Tein tuon eräitä ystävänpäivän opiskelijabileitä varten, mutta en sitten lopulta käyttänytkään sydänverellä tehtailtua rannerengastani. Ei sopinutkaan asuun, tiäksä.

Mutta juu, sellaisia löytyi minun korurasioistani. Smell you later!