Maailman helpoin kukkahame

Seuraava teksti  pitää sisällään hyvin omaperäisen otsikon (ks. yllä) lisäksi hyvin seikkaperäiset ohjeet melkoisen idioottivarmasta tavasta tehdä kesähame (ks.alla).

1. Päätä haluta just sellanen tietynlainen kukkakuosinen hame, jota ei luonnollisesti ole olemassa muualla kuin mielikuvituksessasi. Henkkamaukasta puhumattakaan.

2. Totea, ettei kangaskaupoissakaan ole just sellasta oikeeta kukkakuosia.

3. Osta kirppikseltä melkein sellasta oikeeta kukkakuosia oleva mekko. Sellainen susiruma, jonka yläosa on smokkirypytetty ja joka saa jokaisen naisen näyttämään tiineeltä. Plussaa siitä, jos susiruman raskausmekon saa eurolla.

4. Leikkaa susiruman mekon smokkirypytysyläosa pois.

5. Kaiva äitisi laatikoista kuminauhaa ja leikkaa siitä vyötäröäsi vastaava pätkä.

6. Taita mekosta jääneen helmaosan yläreunaan em. kuminauhan mentävä kuja.

7. Ompele kuminauhakuja kiinni. Muista jättää pieni pätkä ompelematta että saat sen kuminauha paikalleen.

8. Ota muka-taiteellisia ompelukoneen paininjalkaan tarkennettuja kuvia blogiisi ompelutyön hidastamiseksi.

9.  Pujota kuminauha kujaan ja ompele kuminauhan päät yhteen.

10. Sovita vielä että klemmari on vyötäröstä hyvä.

11. Ompele kuminauhakuja umpeen.

12. Levitä valmis hame parvekkeen pöydälle ja ihaile työn tulosta.

13. Vedä kolttu päälle ja venkoile kameran itselaukaisijalle niin että naapurit varmasti pitävät idioottina.

Olè!

Pitsipaikka

Minulla on t-paita. Valkoinen Henumanun t-paita. Valkoisessa Henumanun t-paidassani alkoi ilmetä muutamia esteettisiä haittoja: vedenkestävän ripsivärin sävyttämät rinnukset, reikiä hihasaumassa... You name it.

Todettuani että em. riekaletta ei kehtaa edes kirppikselle kiikuttaa olin valinnan edessä: vaihtoehto a) heittää rätti, joka aikoinaan kustansi kirppiksellä jonkun kymmentä senttiä, menemään, tai vaihtoehto b) yrittää peittää tahrat ja reiät jollain. Kuulostaisi järkeenkäyvältä ja loogiselta valita ensimmäinen vaihtoehto, eikö totta? No siksi meikä varmaan päätyikin juuri päinvastaiseen. Heitin paidan siis sivuun odottamaan aikaa parempaa.

Jokin aika sitten pelastin kirppikseltä pitsiliinan. Sellaisen söpön, jonkun mummon tekemän pitsiliinan. Se maksoi 40 senttiä. Siis 40 senttiä sellaisesta kansanperinneasiasta jonka joku mummeli on sormet verillä itse virkannut! Mielestäni moinen huutava vääryys oli paikattava oitis ja nappasin moisen epäkohdan talteen pois halveksimasta suomalaista käsityötä. Arvostakaa kättenne töitä rakkaat mummot!

Mutta joo, eihän minulla mitään varsinaista käyttöä liinalle ollut. Mutta ku se oli söpö, käsintehty ja, muistinko jo kertoa, maksoi 40 senttiä?

Sekä liina että tarinan alussa mainittu t-paita saivat molemmat siis sijaiskodin pyykkikorista. Siellä ne sitten näin halailemassa toisiaan, ja meikkiksellä välähti! Siitä se ajatus sitten lähti jne.

Hohoo, ompelin pitsiliinan peittämään kriittiset alueet paidan rinnuksista ja saumasta! (Sekä liina että paita ovat todellisuudessa samaa sävyä ja puhtaan valkoiset, piti vaan vähän kikkailla uskomattomilla kuvanmuokkaustaidoillani että saan ne paremmin erottumaan kuvissa toisistaan.)

Ekaks mulla oli roskiin menossa oleva paita ja hyödytön pikku pöytäliina, nyt mulla on ihan hiton hieno pitsipaita. Me has a happee.

Hilja

Moi, pitkästä aikaa!

Melkoista hiljaiseloa on ollut meikäläisen kevät - näpertelyjen näkökulmasta. Niin koulu-, työ- kuin yksityiselämänkin kiireet vaativat veronsa loppukeväästä, eikä harrastuksille jäänyt paljoakaan aikaa kaikelta siltä lukemiselta, työhakemus ja -haastattelurumbalta saati muilta huolilta. Nysse on kuitenkin täällä, kesä nimittäin!

Tentit ovat ohi. Melkein. Työhaastattelut ovat ohi. Töitä en saanut. Mutta jälkimmäisestä seikasta johtuen kesä kuluu jälleen kerran tutussa tehdasmiljöössä ja vanhempien nurkissa, ja tämä taas harrastustoimintaa ei haittaa. Oi äidin saumuri, olemme yhtä koko kesän!

Yhden merkittävän käsityöhomman sain eilisiin lakitusjuhliin tehtyä. Pikkuveljen päähän lyötiin se tunnettu viisauden merkki joka valkolakkina tunnetaan, ja minä päätin jo talvella, että niihin kinkereihin tämä tyttö ompelee muuten koltun itse. Niin tosiaan tein, ja ihan pirun hienon mekon muuten ompelinkin.

En ole ennen tehnyt mitään näin "isoa" (työmäärä oli yllättävän vähäinen), ja työn lopputuloksen mahtavuus yllätti itseni täysin. Jumatsuikka mutta tuli hieno mekko! Ja koska muotimaailmassa on tapana nimetä mallistojensa osat, annoin minäkin mekolle nimen.

Saanko esitellä: Hilja. Se maitotyttö, tiäksää. Koska onhan tuo suloisuus kaikessa fiftarifiiliksessään vähän sellainen suomifilmiromanttinen.

Ohje on Moda-lehden numerosta 2/2008. Kukkakangas on Turun Jätti Rätin alennushyllystä, joka sanoi verhokankaat 3,60 euroa/metri, ja valkoinen vuorikangas on alunperin vanhempien vanha lakana. Kukkakangasta kului n. 2,5 metriä, lakananjämää vähän vähemmän.

Ja ette muuten usko miten paljon eilisissä juhlissa kuullut kehut lämmittivät pienen ihmisen sydäntä.